


Vaasassa Mansikkasaaressa toimi telakka 1860-luvulta aina 1980-luvun alkuun asti. Saarelta vuokrasi tontin vuonna 1903 Onkilahden konepaja (Metvikens Mekaniska Verkstad). Telakan veistämörakennus valmistui 1905. Mansikkasaaressa rakennettiin ja korjattiin pääasiassa rautarunkoisia aluksia, joista samanlaisia höyryhinaajia 30. Telakka siirtyi 1936 Onkilahden konepajan konkurssin jälkeen Wärtsilän haltuun. Delfin ry:n tukialus STELLA on Mansikkasaaressa vuonna 1906 Onkilahden konepajalla rakennettu hinaaja. Sisaraluksia pitäisi olla jäljellä vielä kaksi muutakin (Assistans ja Onkilahti (aik. Metviken). Stella (Pituus 19m, leveys 5m, syväys 1,8m) on kulkenut vuoteen 1956 asti höyrykoneella (nimellä NILS), jolloin ensimmäinen dieselmoottori (Burmeister-Alfa) on asennettu (aluksen nimeksi vaihdettu MARTTI 1) . Nykyinen Mercedes-Wizemann V-12 päämoottori (350kW) on asennettu vuonna 1986 (aluksen nimeksi vaihdettu KEMI 3). Tukialus on ostettu kerholle 1992 Kemi Oy:ltä ja sai nimen STELLA (kerhon edellisen aluksen nimi oli Stenella). Vuonna 1993 alukseen tehtiin suuria muutostöitä, rakennettiin mm. etukajuutta. Alkukesästä 1998 alus oli telakalla kunnostettavana. Potkuri ja akseli irroitettiin kunnostusta varten. Peräsin ja ruorikoneisto uusittiin. Myös aluksen pohja hiekkapuhallettiin ja maalattiin telakalla. Keväällä 1999 on uusittu takakajuuttaa, tehty aggregaatin ja sähkölaitteiden asennustöitä sekä kansiosien maalausta. Stella talvehti 2001-2002 talven telakalla ja saatiin toukokuussa 2002 veteen. Kevään 2002 aikana pohja hiekkapuhallettiin ja maalattiin, uusittiin sinkkianodeita ja peräsimeen tehtiin korjaus- ja muutostöitä. Stellan 100-vuotista historiaa juhlistettiin 7.10.2006 juhlasukellusreissulla. Tukialuksen ylläpito talkoovoimin mahdollistaa maksuttomat retket kaikille kerhon jäsenille.
Varustusta: tutka, kaikuluotain, magn. ja sähkökompassi, GPS, VHF, LA, radionauhuri, valonheitin, kompressori, aggregaatti (400/230V), apukone (generaattorille ja pumpulle), hapenantolaite, ensiapuvälineet, paarit, pelastuslautta, telineet paineilmasäiliöille, keittiö (kaasuliesi ja -jääkaappi), messi (7 istumapaikkaa), keula- ja takakajuutta (13 ja 5 makuusijaa), sauna (ennätys 14 henk. lauteilla), wc, kuivaushuone (sauna ja konehuone), säilytystilaa peräruumassa, grilli (voi käyttää vaikka aluksen peräkannella), 4 ankkuria, gliidereitä (veneen perässä vedettäviä levyjä), sukellustikkaat. Lisäksi kerholla on 4 metrinen alumiinivene, kaksi (kumiveneen mallista) alumiinivenettä sekä kaksi perämoottoria.
STELLA on kesäisin liikkeellä viikonloppuisin Vaasan ulkosaaristossa kymmenillä eri hylkykohteilla. Kesällä järjestetään myös viikolla iltaisin sukelluksia Vaasan sisäsaaristossa. Joka vuosi pyritään järjestämään myös joku pitempi retki STELLAlla. Esimerkiksi vuonna 2006 Ruotsin rannikolle ja kesällä 1999 kaksi viikkoa kestänyt leiri Vaasasta aina Saaristomerelle ja Ahvenanmaalle asti. Retkikalenteri!
Kerhoon liittymisasiat, retkille ja leireille ilmoittautuminen: kerhon sihteerille!
Copyright © 2000 Delfin r.y. updated Sept 2006